Leivästä on moneksi

Leivästä on moneksi

Onko olemassa mitään parempaa, kuin vastaleivotun leivän tuoksu? Leipä saattaa aluksi kuulostaa yksitoikkoiselta leivottavalta, mutta leipää voi tehdä myös monella muulla tapaa kuin koulussa opittuina teeleipinä ja sämpylöinä. Vaikka leivän pääraaka-aineet ovat melko yksinkertaiset (suola, vesi, jauhot ja nostatusaine), leipäreseptejä löytyy satoja ellei jopa tuhansia erilaisia, joissa joukkoon on lisätty mitä villeimpiä täytteitä. Aina rapsakasta artesaanileivästä dipattaviin herkkuihin, ota alta talteen vinkit viiden eri leivän valmistukseen:

Artesaanileipä

Artesaanileivällä saat todellisen leipomon tuntua kotiisi täysin omassa uunissasi. Artesaanileipään et tarvitse kuin jauhoja, vettä, suolaa ja hiivaa, tai hapanjuuren. Artesaanileivän salaisuus piilee tekniikassa: pitkä kohotusaika ja normaalia kuumempi paistolämpötila. Kun taikina on valmis, se jätetään jääkaappiin käymään noin vuorokaudeksi, jonka jälkeen se paistetaan 250 asteessa.

Kuuman paistolämpötilan lisäksi uuniin tulee muistaa laittaa uuniin vesiastia, joka muodostaa kuumaa höyryä. Höyryn ansiosta leipä saa pintaansa upean rapsakan pinnan, mutta sisältä se on ihanan pehmeä. Artesaanileipä suositellaan paistettavaksi paistokiven päällä tai hollantilaista uunia käyttämällä, mutta voit tehdä leivän myös ilman näitä. Esikuumenna uunipelti jonka päällä paistat leivän, ja peitä leipä paiston alussa käyttämällä metallista kulhoa, niin vesihöyry pääsee tekemään taikansa parhaiten.

Artesaanileipä sopii mainiosti sekä suolaisiin herkkuihin että hillojen kanssa nautittavaksi.

Focaccia

Tämä italialaista perua oleva herkku syntyy helposti perusraaka-aineista. Sen salaisuus piilee päälle ripotelluista mausteista, kuten suolasta, rosmariinista, tomaatista ja oliiveista – tai jos haluat kokeilla jotain oikein erityistä, ripottele päälle viinirypäleitä.

Focaccialeipä on koostumukseltaan ilmava ja pohjasta hieman rapea. Se toimii loistavasti välipalana sellaisenaan, keiton tai salaatin lisukkeena tai täytettyjen voileipien pohjana. Focaccia sopii myös leipurille, joka tykkää tehdä valmistelut hyvissä ajoin: voit tehdä taikinan valmiiksi jo edeltävänä päivänä ja antaa sen kohota jääkaapissa yön yli.

Taikinaa vaivatessa muista öljytä kätesi tarpeeksi usein: focaccia-taikinan kuuluu olla normaalia löysempää ja se tarttuu helposti käsiin kiinni. Kun kädet ovat kunnolla öljytty, taikina ei tartu käsiin ja voit vaivata sitä huolettomammin.

Dipattava valkosipulileipä

Kavereita tulossa käymään, mutta et haluaisi laittaa tarjolle aina samoja sipsejä ja popcornia? Dipattava yrttinen valkosipulileipä voi olla täydellinen vastaus tilanteeseesi.

Alkuperäiseltä nimeltään “monkey bread” on hauska tapa tehdä suolaista naposteltavaa yhteiseen illanviettoon. Alkuperäisessä amerikkalaisessa versiossa käytetään valmistaikinaa, mutta leipätaikinan voi yhtä hyvin tehdä itse. Pyörittele taikinasta pieniä suupalan kokoisia palloja, pyöräytä niitä valkosipulista, voista ja yrteistä tehdyssä marinadissa ja asettele vuokaan toinen toistaan vasten ja paista uunissa kypsäksi. Kun leipä on kypsä ja jäähtynyt, voit laittaa sen esille sellaisenaan ilman leikkaamista: pallot irtoavat toisistaan vetämällä. Voit tarjoilla leivän sellaisenaan tai yhdessä itsetehdyn chilidipin kanssa.

Voit käyttää leivän tekemiseen mitä tahansa uunivuokaa. Jos teet leipää illanistujaisia varten, saat leivästä myös kauniin pöydän keskipisteen, kun käytät perinteistä kahvikakkumuottia. Näin valmiiseen leipään pääsee myös hyvin käsiksi joka puolelta, ja pieni dippikulho sujahtaa leivän keskelle näppärästi.

Tuunatut sämpylät

Sämpylöiden ei tarvitse olla aina samanlaisia! Saat perinteisiin sämpylöihin lisämakua, kun heität taikinan joukkoon esimerkiksi oliiveja, porkkanaraastetta tai vaikkapa sipulisilppua. Maustetut sämpylät ovat myös oiva tapa päästä eroon jääkaappiin jääneistä jämistä, jotka saattaisivat muussa tapauksessa ehtiä mennä pilalle. Kokeile tehdä vaikkapa feta-oliivisämpylöitä!

Jos olet oikein seikkailullisella tuulella, voit myös kokeilla venetsialaista pan de jamónia, eli kinkkuleipää. Kinkkuleivässä leipätaikina kaulitaan isoksi levyksi, jonka päälle levitetään voileipäkinkkua ja oliiveja. Rullaa taikina samaan tapaan kuin korvapuustitaikina, ja heitä uuniin 45 minuutiksi. Leikkaa siivuiksi ja tarjoile.

Vuokaleipä

Jos taikinan vaivaaminen ei houkuttele mutta haluat valmistaa leivät itse, vastaus voi löytyä vuokaleivästä. Tämä leipä nimittäin valmistuu melkein kuin itsestään: ainekset sekoitetaan keskenään ja kaadetaan vuokaan taikinan vielä ollessa löysää. Se on myös aloittelijaystävällinen, sillä taikinaa on lähes mahdoton ylityöstää. Kohotuksen ja uunissa paistamisen aikana ehdit hyvin vaikkapa siivota asunnon vieraita varten tai etsiä uuden suosikkikasinon suomalaisetkasinot.fi -sivustoa hyödyntämällä.

Vuokaleipä on näppärä myös siksi, että voit korvata osan vehnäjauhoista esimerkiksi kaurahiutaleilla tai ruisjauhoilla sen mukaan, mitä kaapistasi sattuu löytymään. Heitä joukkoon siemeniä, pähkinöitä tai vaikkapa kurpitsaraastetta saadaksesi hieman vaihtelua makumaailmaan. Aamupalaleipien lisäksi vuokaleipä sopii erinomaisesti eväsleipien tai vaikkapa voileipäkakun valmistamiseen.