Onko viskilasi miehen kädessä luonnollisempi näky kuin naisen? Suomalaiseen juomakulttuuriin on vuosikymmenten varrella hiipinyt ajatus, että viski kuuluu parrakkaille, koville tyypeille – mutta totuus on paljon yksinkertaisempi: viskillä ei ole mitään tekemistä sukupuolen kanssa. Se on juoma, ei identiteetti.
Daniel Woodward kirjoittaa Avec Mediassa, että kyse on mielikuvista, joita mainonta, kulttuuriset normit ja populaarikulttuuri ovat meille vuosikymmenten aikana syöttäneet. Juoman ominaisuuksien sijaan olemme siis juuttuneet tarinoihin, joita sen ympärille on rakennettu.
Lasillisen tarina ulottuu kauas historiaan
Ennen kuin viski alkoi symboloida maskuliinisuutta, tislaamisella oli ihan toisenlainen rooli. Jo arabialaiset alkemistit olivat kiinnostuneita prosessista, ja myöhemmin brittiläiset merimiehet valmistivat punchia suojakseen keripukilta. Juomilla on aina ollut enemmän merkitystä kuin vain nautinto – ne ovat olleet lääkkeitä, lohtua ja kulttuurisia symboleja.
Kieltolain jälkeen cocktaileista tuli nostalginen linkki menneeseen. 1980-luvulla Lontoossa ja New Yorkissa koettiin renessanssi, jossa klassikot nostettiin uudelleen esiin. Baarimestarit, kuten Dale DeGroff, toivat esille tuoreiden raaka-aineiden ja aitouden merkitystä – mutta samalla loivat kapeita määritelmiä, jotka eivät aina jättäneet tilaa uusille tulijoille.
Viskin maskuliininen mielikuva
Mainokset ja elokuvat ovat vuosikymmeniä myyneet viskiä kovien miesten juomana. Ajattele tummasävyisiä pubeja, savuisia huoneita ja miehiä, jotka kaatavat itselleen viskiä ennen kuin ryhtyvät suuriin tekoihin. Tämä mielikuva on ollut niin vahva, että sitä pidetään lähes itsestäänselvyytenä.
Mutta kuten Woodward muistuttaa: maku ei tunne sukupuolta. Se, että olemme oppineet pitämään viskiä miehisenä, on kulttuurinen tarina, ei luonnonlaki.
Kuka saa tilata viskiä?
Onneksi näitä tarinoita voidaan kirjoittaa uusiksi. Suomessa esimerkiksi Women & Whiskeys -kollektiivi tekee näkyvää työtä muuttaakseen käsityksiä viskikulttuurista. Heidät palkittiin Bartenders’ Choice Awards -gaalassa juuri tästä syystä: he näyttävät, että viskiä voi juoda kuka tahansa, eikä lasiin nojaavan henkilön sukupuoli tee juomasta sen enempää oikeaa tai väärää.
Kun rinnalle nostetaan toisenlaisia esikuvia kuin mainosten tatuoidut viskimiehet, koko kulttuuri leviää laajemmalle. Siitä tulee avoimempaa ja rikkaampaa.
Cocktail keskusteluna
Woodwardin kiteytys on osuva: cocktail ei ole vain juoma – se on keskustelu. Se kertoo menneistä ajoista, mutta voi yhtä lailla luoda uusia arvoja, kuten tasa-arvoa ja monimuotoisuutta. Baarit ja illanistujaiset ovat paikkoja, joissa nämä tarinat konkretisoituvat lasi kerrallaan.
Siksi viski ei ole enää pelkkä eliitin tai ”kovien miesten” juoma. Se on lasillinen, joka voi merkitä muutosta.
Miksi tällä on väliä?
Juomat eivät ole sukupuolimerkkejä, vaan ne voivat kantaa ajatusta osallisuudesta. Kun normit murtuvat, lasi voi sisältää paljon muutakin kuin nestettä: se voi sisältää uudenlaisen tavan katsoa toisiamme.
- Viski kuuluu kaikille. Mielikuva maskuliinisesta juomasta on vain kulttuurinen myytti.
- Cocktailit ovat tarinoita. Ne eivät kerro vain menneestä, vaan voivat rakentaa uusia arvoja.
- Moninaisuus rikastuttaa. Kun viskiä ei rajata yhdelle sukupuolelle, syntyy avoimempi kulttuuri.
Usein kysyttyä
Onko sukupuolten välillä oikeasti makueroja?
Ei juuri. Makutottumuksia ohjaavat enemmän sosiaalinen ympäristö ja kasvatus kuin biologia.
Voiko viskikulttuuri muuttua?
Kyllä – se muuttuu jo nyt. Kun esikuvina näkyy eri sukupuolia ja taustoja, vanhat mielikuvat väistyvät hiljalleen.
Miksi tämä kaikki on tärkeää?
Koska juomakulttuuri heijastaa yhteiskuntaa. Se, kenet hyväksytään tiskin ääreen ilman tilivelvollisuutta, kertoo paljon siitä, minkälaisen yhteisön haluamme rakentaa.
Ja lopulta: ehkä kysymys ei ole siitä, kuka saa juoda viskiä, vaan siitä, haluammeko edelleen kantaa vanhoja tarinoita vai kirjoittaa uusia.
